Tatsia hommaan - Ohjaaja ryhdistäytyy

Mielettömän onnistuneet treenit Nijin kanssa! Ihan tuossa pihamaalla touhuttiin, mutta hieman eriasenteella mitä viimeisimmät hömpöttely- ja treenituokiotkin ovat olleet ;) Aiheena tänään seuraaminen sekä luoksarinstoppi + vauhti.

Seuraaminen
Pujotettuani Nispelle ketjupannan kaulaan neiti terävöityi selkeästi. Tämä on mielettömän hyvä merkki. Selkeästi myös minun “hiljainen” asenne iski tyttöön ja tämä teki mielettömän hienoa työtä perusasentojen kanssa. Niitä treenailtiin tuossa toissapäivänä sisällä ja huomautin joka kerta huonosta asennosta. Niji teki tosi ripeitä ja hyviä vaihtoja. Ylipäätään olen jättänyt hömpöttelyt tai oikeastaan lisännyt niihin elementin, jota ilman homma vaikuttaa negatiivisesti itse treeneihinkin: Vaatiminen. Suullinen huomautus ja tarvittaessa pieni nyppäys tms.

Mutta siis, sen lisäksi, että perusasennot olivat ripeitä, myös askeleet meni tosi kivasti. Nijillä on hieman huono tyyli siirtyä kun mennään oikeaan. Tai en tiedä onko tekniikka huono, mutta ainakin ripeämpi se saisi olla. Niji siirtyy tavallaan mahdollisimman kiinni jalassa (saisi olla tiiviimminkin) takajalkojen tullessa perästä. Tähän tuli huomattavasti vauhtia jo pelkästään oman asenteen vuoksi, mutta muutaman suullisen huomautuksen jälkeen ripeyttä löytyi vielä. Mutta minusta takapää pitäisi saada liikkumaan samaan vauhtiin. Ei näyttäisi niin “hajoavalta”.

Nyt Niji seurasi siten, miten se parhaillaan tekee: Valppaana ja tiiviisti. Homman asennetta ei välttämättä näe suoraan seuraamisesta, mutta viimeistään siitä, miten Niji tarraa palkatessa palloon. Normaalisti irtoaa kumipallosta suht herkästi, mutta nyt pysyi kiinni kuin mikäkin piraija.

Koska perusasento tökkii paikallaollessa siten, että skarppius laskee, menin ulkokoirien häkkien vierelle hakemaan häiriötä tähän. Kun valppaus laski, otin askeleen sivuun ja nyppäsin koiran tarvittaessa mukaan. Niji kokoaa itsensä nopeasti ja yritys kasvaa. Kehuin välillä silittäen ja palkaksi pallo lensi.

Seuraaminen kokonaisuutena tänään ainakin lähellä sitä, mitä tuolta haluan ja voin saada irti.

Luoksetulo
Aloitin ihan peruuttelulla, josta seiso-käskyjä. Niji tarjosi maahanmenemistä, josta huomautin ja nostin koiran ylös. Otettiin sisällä samaan tyyliin maahanmenoja viikonloppuna, joten yhdisti homman sieltä. Maahanmenoja tuli aluksi useita, joista aina huomauttelin. Lopulta irtosi pelkkää seisomista useamman kerran. Tein kolme seisomista siten, että jätin koiran istumaan ja kutsuin jonkin matkan päästä. Ensin jätti pysähtymättä (tehty viimeksi näin pelkkiä läpijuoksuja + korvat ei auki), mutta sitten teki tosi kivasti. Palkkasin välillä pelkästä istumisesta, kun kävelin poispäin. Sivusilmällä näin, että koira katseli minun suuntaan. Lopuksi kolme/neljä pelkkää läpijuoksua tavoitteena vauhti. Ja sitähän löytyi! Pyrin skarppaamaan luoksarissa itsekin siten, etten millään tavalla vihjailisi, mitä on tulossa seuraavaksi: Lentääkö palkka, tuleeko käsky, vai mitä tapahtuu. Koiralle saatava visio: Juostava ja lujaa, mutta valppaana.

Noista istumisista piti sen verran väliin huomauttaa, että ne ovat varmentuneet parissa päivässä, kun hitaista on huomautettu ja ylipäätään kiinnitetty huomiota aina noihin istumisiin. Herkästi ajattelen treenaavani nyt jotain muuta enkä puutu istumisiin, vaikka olennaisena osanahan nekin kuuluu. Nyt koitan nähdä koko paketin ja hallita sitä. Minun putkiaivoille haastavaa, mutta saapahan ohjaajakin aivojumppaa :D

Jos vain mitenkään onnistuu, ajattelin käydä loppuviikosta treenaamassa kaupungilla tai sitten koululla ja ihan suunnitellusti, kuten tänään. Noutoja olisin ottanut, mutta kapula on hajalla :P Pitää laittaa se liimaukseen. Minä heitän kapulaa ilmeisesti huonosti, koska päät tipuu :D

2 Responses to “Tatsia hommaan - Ohjaaja ryhdistäytyy”

  1. Hienot treenit teillä. 8) Miten sää jaksat kirjottaa noin pitkiä juttuja. :O :’DD Jos mää kirjoottaasin kahesta asiasta, tekstiä tulis ehkäpä öö… enintää viis riviä 8DD No, mun pitää vähä yrittää kirjottaa noista treeneistä tarkemmi, niinku ihan itteeniki varten, ku ei noista mun selityksistä tajua mitää, itteekkää en tajua. 8))

  2. Mitäköhä mää sekoolen. x)) Ku tohon edellisen kirjotuksen kommenttii laitan vahingos website-kohtaan ton vanhan vuodatusosotteen. Sitte toho ylläolevaa muute oikeen, mut laitoonki com’in sijasta net’in. :’DD
    No, siis joo asiaan. Kiva et linkin vaihroot. (; Hienoa, et teirän treeni-into on palaallu, kyllä munki varmaa joskus. :D Terkkuja myös Nepolle ja Nijille!

Jätä vastaus

Why ask?