Testiajot suoritettu ja “aikuisten oikeesti” tasoisia lupauksia
Kevätkevätkevätkevät! Vaikka talvea rakastankin, niin yhtä mukavaa on, kun lumet häviää mistäs muualta kuin pelloilta!! :) Kolme jälkeä ollaan käyty touhottamassa ja hyvin pyyhkii. Nijillä homma ns. nenässä edelleen ja vauhtia on paikoin vähän turhankin kanssa. Ohjaaja on ollut vähän turhan paljon “kunhan kruisaillaan” asenteella näiden ekojen jälkien suhteen, eikä sellaista askeltarkuutta olla haettu, mitä voisi hakea, jos FH-kisoihin joku kaunis päivä mielii. Pää heijjaa edellen hienosti puolelta toiselle ja kohtuu hyvin askeleet tarkistetaan. Loppujälkeä kohden aina parantaa ja jälki jäljeltä selkeästi parantanut. Koska kisat lähestyy, on tarkoitus ottaa janat + pituus syyninkiin. Teen jälleen kerran sellaisia tappijälkiä, ettei tosikaan :D Mutta en usko, että pituus tuottaa tuolle ongelmaa :) Niji jäljestäisi vaikka maailman tappiin, jos saisi.
Lupauksia? Nooh, ainakin voisin luvata tehdä taas tästä reenaamisesta sellaista suunnitellumpaa tekemistä. Tottiksen laittelua ja vähän tokoiluakin maastoja sekä agilityhippastelua unohtamatta on luvassa tälle keväälle. Sain viikolla aikaiseksi jopa sen verran, että suunnittelin koetta edeltävän ohjelmiston. Yritän olla ottamatta minkään valtakunnan painetta yhtään mistään. Ainakin tämän päivän reenien perusteella hykertelen hetkisen tyytyväisyyden tunteessa. Ajattelin, että joudun tekemään taas ison työn sopivan treenimoodin löytämiseksi, kun sen alkuvuodesta sain niin hyvälle mallille, mutta toisin näyttäisi käyneen. Rutiinit tuntuu iskostuneen hienosti päähän ja hommia tehdään lähes samanlaisessa mielentilassa kuin aikaisemminkin. Toki laittoa vaatii jotkin jutut, mutta ne ehtii hyvin paikata ennen kisoja :)
Mutta, nyt tämä kampeaa punkkaa kohti. Mukavaa kevättä ja reeni-intoa kaikille lukijoille! :)





Jätä vastaus