Kiertelen ympäri Suomenmaat’

Blogi käväisi pienellä tauolla palvelimen puolelta, mutta jospa nyt homma taas jatkuisi katkeamatta :)


Lauma syyskuulta.
Ensimmäisenä lauman vanhimmaisen kuulumisia: Nepo täytti perjantaina 15. päivä seitsemän vuotta! :) Joku on aina ensimmäinen ja se ensimmäinen on Nepo. Mitä kaikkea onkaan mahtunut yhteisille vuosille! Synttärilahjaksi Niji ja Raiku valkkasi Ylivieskan reissultamme tuliaisiksi luun, joka oli kyllä napakymppi valinta ;) Tosin, mikäpä luu ei olisi ollut ;D Nennulle kun kelpaa kaikki.

Raiku saavutti viiden kuukauden ikäpyykin samaisen viikon sunnuntaina :) Kovasti on pentukoirakin kasvanut, vaikkei sitä ole kyllä ehtinyt tajuta :D Kuvista viimeistään huomaa, että kyllä vain alkaa pentukoira muistuttamaan enemmän ja enemmän koipieläintä ;) Raikun kanssa opetellaan edelleen peruspalikoiden hahmottelua. Millään kiireellä ei olla asioita treenailtu, vähän turhankin laiskaksi verraten esim. Nijin penneaikoihin. Ehkä sitä hiljalleen tästä edetään ;D

Rinsessa Niji aloitti vihdoista viimein juoksunsa! Ihan turhaan niitä odottelin vielä syyskuulle, sillä juoksut alkoivat vasta 15. päivä ;P Jälkikäteen hieman harmittaa, etten ryhdistäytynyt ja kipaissut jälkikokeissa tälle syksylle. Ei voi minkään :) Ensivuonna uudella tarmolla sitten :) Tällä hetkellä dilemmoin, mihin oikein keskityttäisiin treenaamisessa.. Tokoon vaiko hiotaan tottiksia. Tokokisat tälle vuodelle houkuttaisivat kyllä, mutta treenaaminen ei innosta ;P Tavoite VOI1 on kuitenkin vielä täyttämättä ja sen kovasti haluaisin tuolle saada, niin voidaan sitten keskittyä EVL:n kiemuroihin täysipainotteisesti - ehkä eläkeiässä, mutta edes silloin.

Viimeviikonloppuna oltiin tosiaan Pohjanmaalla belgineitojen kanssa. Reissu sujui varsin mukavasti ja kivaa oli nähdä vanhoja tuttuja! :) Kiitos vielä Lotalle ja Vispilälle seuranpidosta! :) Ja nähtiinhän me tosiaan Nijin puolisiskoa Alma-tervua. Huomenna olisi suuntana Tampere ja sieltä sitten matkaamme Lahteen. Hieman hirvittää ajatus “Etelän isoista teistä”, mutta ehkä en aiheuta hillitöntä häpeninkiä liikenteessä ;P Tiistaina käyn pääsykoehaastattelussa ja sitä varten olen parin viikon ajan pähkäillyt ennakkotehtävän parissa. Tarkoitus olisi päästä opiskelemaan Tampereelle klinikkaeläintenhoitajaksi. Toivottavasti nappaa :) Ala kun on kaikesta huolimatta se omimman tuntuinen. Samalla reissulla käydään moikkaamassa Nipen kasvistätiä ja -setää.

Lahdessa päästään taas moikkaamaan Lottaa ja Minnaa :D Huu! Odotan innolla tulevaa viikkoa siis!! :) Toivottavasti säät suosii niin ajokelillisesti kuin valokuvauksellisestikin ;DD


Raikun 5 kk pönötys - kuva Lotta Lehtinen


Nijillä ongelma! Keppi jäi puuhun :D

Tällaiset pikakuulumiset tällä erää. Tää lähtee lenkittämään sessukat ja sen jälkeen pakkailemaan! :)

3 Responses to “Kiertelen ympäri Suomenmaat’”

  1. Iiisot onnittelut (näi myöhäs) 7vee synttärisankarille! :—)

  2. Aivan sairaan mukaa kyllä nähdä! :–) ps. Elähän aja ojaan matkalla!

  3. Upeita koiria, upeita kuvia!
    Ensivierailulla olen, heipähei.. :)

Jätä vastaus

Why ask?