Ulkoilutin pitkästä aikaa Pentaxia koirien seurassa. Pitäisi ottaa kamera useamminkin mukaan, ei ole mitään parempaa kuin tarkkailla koiria linssin takaa ja koittaa räpsiä kuvia pienistä ja hassuista tilanteista. Koirien touhuja, niitä lukemattomia eleitä ja viestejä, seuratessa tunnen itseni jostain syystä niin rentoutuneeksi. Ja totta kai, kun on omista koirista kyse, on hauska havaita, miten lauman sosiaaliset siteet ovat muotoutuneet Raikun tulon jälkeen :)

Mitä enemmän koiriani seuraan ja niiden kanssa puuhailen, sitä vähemmän käy enää mielessä minkäänlaiset johtajuusteoriat. Koirien kesken on niin mahdottoman paljon todella hienosäädettyä kommunikointia, eikä me ihmiset usein osata olla läheskään niin mustavalkoisia kuin koirat ovat toisiaan kohtaan. Viime aikoina olen kiinnittänyt paljon huomiota siihen, kuinka Niji on muuttanut asennettaan Raikua kohtaan. Kun Laalaa meille saapui, Niji oli sitä kohtaan varsin tyly tiettyjen asioiden suhteen: Ensimmäisenä kerrottiin hyvin tarkasti, miten Akkakoiraa oli soveliasta lähestyä. Raiku-parka sai pari kertaa hammasta topakalta ja omanarvon tuntevalta Haivenelta, joka omalla tavallaan ilmaisi epävarmuuttaan pennun aikeista olemalla tyly = näin tapahtuu asioita, joita Niji haluaa (etäisyyttä).

Tylyys käsitti tosin vain sisätilat, ulkona pentua yritettiin kovasti leikittää, mutta varsin kokematon Raiku ei aluksi oikein ymmärtänyt hieman ahdistavaa Nijiä. Pidän Nijiä taitavana koirien “tulkitsijana” ja leikkiinpyynnöt muuttuivatkin pian tilan antamiseksi toiselle. Niji jätti pennun rauhaan ja käyttäytyi sitä kohtaan kuin ei tätä olisi olemassakaan. Niji oli hyvin varovainen leikkiyrityksissä kuitenkaan olematta epävarma. Niji löysi nopeasti aaltopituuden reipastuvan Raikun kanssa ja leikit alkoivat sujua. Sisällä örveltäminen pennulle jäi parissa viikossa kokonaan pois, sillä ei ollut aihetta saada etäisyyttä: Raiku ymmärsi pitää välimatkaa Nijiin ja tämä taas huomasi, ettei pentu mitään aiokaan, niin voidaan ottaa lunkimmin.

Nijin ja Raikun keskenäinen suhde on muovautunut varsin saumattomaksi. Konfliktitilanteita ei ole näkynyt, sillä kumpikin ymmärtää ja kunnioittaa toisilleen antamiaan viestejä. Seurailin kovasti kaksikon touhuja näiden hakiessa keppiä keskenään lumihangesta. Jos Niji sattui saamaan risun, Raiku ei edes yrittänyt lähestyä keppiä hienovaraisen “hymyn” jälkeen. Niji sai pitää keppinsä, mutta Raiku juoksi muuten vain mukana. Vastaavasti Raikun saatua risu itselleen, Niji saa tulla ja ottaa kepistä kiinni, mutta lapsikoira ei aarteestaan tokikaan halua luopua. Tässä kohtaa ei kuitenkaan Raikulla tule mieleenkään räpsähtää “vanhemman etuoikeudella” toimivalle Nijille, vaan keppiä kiskotaan sitten yhdessä tai Raiku pyrkii väistämään kepin kanssa niin, ettei Niji pääse siihen käsiksi. Niji jättää Raikun kepin kanssa rauhaan, kun Raiku väistää / estää Nijiä tarttumasta keppiin. Nijillä ei ole tarvetta omia Raikulla olevaa resurssia sillä hetkellä, joten tilannetta ei ajeta konfliktiin.

Joku voisi toki tässä kohtaa vääntää, että jos Niji haluaisi kepin, saisi se risun yhdellä rumalla mulkaisulla taikka irvistyksellä (johtajuus). Totta. Niin saisikin. Mutta se, miksi näin tapahtuisi, johtuu täysin siitä, että Nijin irvistyksellä on merkitys pentuajoilta = Rai päästää irti kepistä, koska pikkupentuna tunnettu “isosiskon” tukistus muistuu mieleen (+ oletettavasti Raikulla on tilaa väistää ja Rai ei ole tällä hetkellä lainkaan sellainen koira, joka lähtisi turhasta rähinöimään Nijin kanssa). Lisäksi hyvinvoivassa koiralaumassa ei tarvitse riidellä resursseista, oli se sitten ruokakuppi taikka risu - tilanteet järjestetään niin, ettei koirien tarvitse stressata toisten läheisyydestä.

Läheisyys onkin sitten toinen hauskasti muotoutunut asia Nijin ja Raikun välillä. Aiemmin Niji ei ole juuri koskaan suvainnut / sietänyt sitä, että joku koskettaa sitä (muu kuin ihminen) tämän nukkuessa. Henkilökohtaiseksi reviiriksi kaiketi tätä kutsutaan. Nijin säde ympärillä on ollut melko laaja, joskaan ei koskaan Nepon tasolla (tosin Nepokin on omaansa tiivistänyt Raikun myötä). Raikulle on jostain syystä kamalan tärkeää, että se saa ja voi olla kiinni toisessa. Sitä ei huoleta liika läheisyys ollenkaan! Raikuhan kömpi heti ensimmäisenä yönä kotiin päästyämme nukkumaan minun selän päälle. Tästä ensimmäisestä yöstä lähtien Raiku on hakeutunut lähelle jotain, minkä kokee tutuksi. Alkuun se olin minä, lopulta se laajeni Nepoon, joka yllätyksekseni salli pennun läheisyyden (nukkuivat monesti selät vastakkain tai Raikun pää Nepon reidessä kiinni). Hiljalleen Nijikin on alkanut suvaita lapsikoiran lähentelyt ja tytöt nukkuvatkin monesti hyvässä sovussa peput vastakkain :) Niji toki saattaa vanhasta tottumuksesta välillä ärähtää ja ponkaista pystyyn, mikäli Raiku vahingossa tökkää Akkakoiraa. Niji kehitti tällaisen “örähdä ja ponkaise pystyyn, tsekkaa sitten tilanne ennen suurempia toimia” -toiminnan Koukkiksen tulon jälkeen. Kissa kun ei luonnostaan yllättäen osannut uteliasta ja ystävällistä koiraa varoa, vaan käytti tätä osana pentuhepulointirataansa.

Raikun käytöksessä on alkanut tulemaan Ison Tytön elkeitä, joten saa nähdä, miten kelkat kääntyy neidin kokeillessa uusia ulottuvuuksiaan. Nijillä tosin näyttäisi olevan niin mustavalkoiset ja suoraviivaiset toimet pentukoiran pieniäkin “viivan ylityksiä” kohtaan, etten usko minkäänmoista ongelmaa olevan tulossa näiden kahden välillä. Tässä kohtaa kiitän onneani, että Niji on kova jääräpää ja Raiku taas vastaavasti huomattavasti muovautuvaisempi “kiltti jätti”. Muita koiria kohtaan Raikulta on tosin alkanut löytymään hieman erilaista elkeilyä, Nijille Raiku ei edes yritä mitään samankaltaisia “possuiluja”.

Tällaista turhanpäiväistä sepostamista tänään :) Olen ollut viimeaikoina jotenkin kamalan kiireinen, etten ole ehtinyt oikeasti huoahtaa pitkiin aikoihin kunnolla. Tänään koiria lenkittäessä, tuntui pitkästä aikaa niin ihanan rauhaisalta. Tyttöjen puuhailuja katsellessa hymyilytti jotenkin niin sydämen pohjasta saakka - aidosti.

Kategoria: Kuulumisia Heta