Pää ylös ja kohti uusia haasteita

Ajattelin kirjata viikonlopun treenisessiot ylös, jotta näen, meneekö homma näillä pusikkoon vai vähemmän pusikkoon

****

Niji

Lauantaina tottistelua läheisen nuorisoseuran pihalla.

Perus-Nippeä. Alussa inasen roiskuvaa, mutta huomautuksesta korjasi ilmeen. Tehtiin siis seuruupätkää alkuun. Seuraamisessa hiottavaa on tosiaan nuo vasemmalle käännökset, jotka pitää ottaa syyninkiin ajatuksen kanssa (yllättäen). Nip on niissä hivenen laiskanpuoleinen. Siispä ylikäännöksiä + vaatimustasoa ylemmäs. Oma liikkuminen kans kuosiin, teen edelleen ihme vippauksen kädellä (mun käsi nyt muutenkin heiluu ihan miten sattuu..).

Seuruun lisäksi kokeiltiin ekaa kertaa 2kg noutokapulaa ja hyvin se nousi :) Tein nyt sivulletulosta kapulan nostoon saakka, mistä sitten “zip” ja palkka. Hyvin nousi. Eka kerralla ehkä inasen parempi nosto kuin toinen, mutta muutoin ok. Pitää muista pitää huoli noista nostoita, ettei ainakaan pääse hidastumaan (ts. palkka nopeudesta).

Tehtiin myös yksi luoksari. Koira maahan lennosta ja palkkaus vauhdista. Ok.
Yksi eteenmeno valmispalkalla (vietiin yhdessä). Hidasti loppua kohden ilmeisesti johtuen kentän päässä olleesta lumiseinämästä (luonnollista himmata seinään päin juostessa). Näitä pitää ottaa reenaukseen, kun kisoissa voi tulla tilanne, jossa koira lähetetään jonkinlaista estettä (esim. aita) päin.

Jokunen maahanmeno ja istuminen liikkeestä peruutellen edelleen. Voisi ottaa seuraavissa treeneissä noita jääviä, eikä junnata asian suhteen paikoillaan..

Illalla vielä kaukoja maggarapalkalla: Tosi supernopeat vaihdot!! Puntaroinkin tässä, että rikonko tietoisesti tekniikkaa hieman, jotta saan liikkeestä yberkivaa vai vaadinko tarkkuutta samaan aikaan. Nyt vaihdoissa näkyi pientä liikehdintää (seiso-istu lähinnä), mutta palkkailin vain hyvistä + annoin pientä kroppa-apua seiso-istu -vaihdossa, samoin seiso-maahan varuiksi.

Sunnuntain tottistelut vapaa-aikakeskuksen nurkilla

VIDEO
Nijille lyhyt sessio seuraamista. Otatin viteolle, koska halusin nähdä, kuinka vasemmalle käännökset sujuu. Teen edelleen vippauksen + koira saisi käyttää takapäätä inasen paremmin. Liikkeestä istumisia tehtiin kans ja palkkaus tökkii, koska Nip hidastaa istumista juuri ennen maahanosumista (muutoin on tosi nopsa ja hyvä!). Tiistaina on tarkoitus katsoa näitä onkelmakohtia uudestaan paremman suunnitelman kera. Noin muutoin Nijin tekeminen näyttää kivalle :)

****

Raiku

Lauantailta löytyy videota Laalaan tottiskuvioinneista, olkaas hyvät:

VITEO
Aiheena siis piti olla sivullaollessa kontaktia ja sitä kyllä tehtiin, mutta taas huomaa kaikkea ylimääräistä säätöä reenauksessa. Jonnekin mm. on unohtunut liikkeillelähtöjen kontaktin opettaminen. Hups. Tähän tosin löytyy ihan järkeenkäyviä selityksiä: Kun alkujaan Raikua opetin seuraamaan, painotin kamalasti tiivistä paikkaa, koska koira ei halunnut tulla lähelle. Sitten hommasta tuli hauska leikki: Housut on kivat ja koira hamuili niitä. Tästä joku fiksu olisi lähtenyt opettamaan koiraa selkeämmin poies, mutta minkäs teet - ei aina voi hoksata Toinen varteenotettava huomio on meikäläisen fiksu palkkaussuunta. Minä kuvittelin palkkaavani koiraa ylhäältä. Juu-u. Eyes in the price ja silleen. Kiitos kullanarvoisista huomioista ihmisille

Kontaktikävelypätkillä homma näyttää omaan silmiään juuri sellaiselle kuin haluan Näihin ei tällä hetkellä ole mitään kummoisempaa lisäiltävää. Toki pidempiä pätkiä voisi alkaa ajatella, mutta katsellaan, kunhan saadaan liikkeillelähtöjen kontaktit kuntoon. Pala kerrallaan.

Liikkeistä maahanmenoissa Raikulla on hyvä tyyli ja se pitää liikkeestä kovasti :) Selkeämpi voisi olla noissa vapautuksissa, ettei jatkoa ajatellen tule ongelmaa paikallaan pysymisen kanssa. Huomaan, että Raiku on edelleen kiinni minun jaloissa eli tahtoo pitää niitä targettina. Naksun käytön ihmeellinen maailma sentäs.. Peruutteluissa koiralla nätti kontakti mihinkäs muuhun kuin jalkoihin Tähän tosin sain hyvän pointin: Missä peruuttelua oikeastaan tarvitsee? Eli onko kontaktin treenauksella peruutellessa mitään ideaa. Ajattelin itse sen auttavan kontaktin parantumisessa ylipäänsä kaikessa puuhailussa, mutta tiedä sitten, onko mitään järkeä.

Illalla dilemmoin liikkeellelähtöjen kontaktittomuutta - kiitos immeisille ideoista. Koska ajatus imuttamisesta ei vain istu minun ajatukseen, päätin hieman improvisoida ja lähteä naksun (naksusanan) kanssa liikenteeseen. Eli, illalla pari settiä liikkeellelähtöjen kontakteja. Ensimmäisessä koitin päästä sinuiksi imuttamisen kanssa, mutta koska en vain osaa ja älyä + pelkään jääväni apuihin jumiin, tein muutaman hassun siirtymisen. Lisää dilemmointia aiheesta ja sain taas ajateltavaa lisää: Ensinnäkin, mikä on tavoite ja tämän hetken kriteeri, jolla saan hommaa eteenpäin onnistuen vähintään 50%:sesti toistoissa. Siispä uusintareenaus siten, että palkka tulee välittömästi jalan lähtiessä liikenteeseen ennen kuin kontakti ehtii tippua tavoitteena täysin pysyvä kontakti. Luulen, että jo palkan suunnan muuttaminen sai koiran tillottamaan ylöspäin, mutta ainakin näin homma tuntui aukeavan Laalaallekin :) Kun oma kriteeri on selvillä, niin koirankin on helpompi se toteuttaa.

Sunnuntaina jatkettiin samaa aihetta:

VITEO
Hommahan alkaa jopa pelittämään! Vielä kun saan palkkaussuunnan paremmaksi (enemmän ulospäin), niin homma vois alkaa näyttään aikas kivalle :) Jatketaan, jatketaan.

****

Alkaneen viikon tavoitteina ajattelin Nijin kanssa lähteä työstämään jääviä ja seuraamisen vasemmalle käännöstä. Lisäksi kaavailin tokoreenailun aloittamista “kunnolla”. Ruutu, merkki ja metalli vois olla ihan varteenotettavia aiheita. Katsellaan.

Raikulle jatketaan samoja hommia eteenpäin. Jotain uutta voisi sillekin kehitellä, vaikkapa ruutuun juoksemisia (niitä on tosin jo otettukin syksyllä jokunen). Nouto on myös asia, joka vaatii paneutumista. Syksyllä aloitettiin naksun kanssa kapulaan tarttumiset, mutta ei olla sen kummemmin jatkettu. Jokunen vauhtinouto on tosin tehty ja sisällä vahvistelen paljon esineiden kanniskelua. Näistä voisi alkaa hiljalleen muovaamaan jotain mielekästä.

Illan liitoreenejä odotellessa!

One Response to “Pää ylös ja kohti uusia haasteita”

  1. Ihanat hymiöt :DD
    Mahtavaa, että te ootte reippaita ja jaksat päivittää!

Jätä vastaus

Why ask?