Niin sen täytyy vain olla, että kesä tulla tupsahti tänne Stormin perällekin. Tosin en odota ollenkaan innolla paahtohelteitä, joista oletettavasti joudun “kärsimään” koko kesän täällä eteläisessä Suomessa. Puuh jo valmiiksi! Lisäksi Kuhmoon jääneet mukavuudet, kuten uimarannat, jonne koirat voi surutta viedä pulikoimaan, olisi mukava saada tännekin. Voisin kaivautua jonnekin poteroon helteiltä piiloon. Kesässä ei ole mitään vikaa, mutta kuumuuden sietokyvylläni on rajansa ;p

Jaa, että mitä on touhuttu? Nippe korkkasi kisakauden Alavuudella, mutta tällä kertaa (kauheasti hehkuttamani) jälki koitui kohtaloksi. Nis merkkasi ekan kepin, josta olisi ollut fiksua pelipaikalla huomauttaa koiraa jollain tapaa (ottaa uusiksi esimerkiksi), mutta ei kun ohjastaja vaan nappaa kepin ja jatketaan matkaa. Seuraavat kaksi jäi piiiitkälle suoralle ja neljännen löysin itse (enkä taaskaan tajunnut kertoa koiralle aiheesta). Viidennen kepin Niji ilmaisi itse ja jälki hukattiin ennen kutoskeppiä kulmassa. Jana oli epäilyksistäni huolimatta täyden 40 arvoinen. Esineruutu sen sijaan sujui tosin hienosti, kaksi pistettä lähti, koska Nip työskenteli osittain ruudun ulkopuolella aivan takareunassa. Esineet löytyi alta ihanne ajan ja palautukset olivat varmat, joskin Niji korjaili otetta palatessaan.

Tottis, meidän, tarkemmin minun, kompurointikivi. Lamaannun ja vain suoritan. Koira ei tee läheskään sillä teholla, millä voisi, joten pisteitä ropisee paljon hitaudesta (ja kun Niji tekee hitaasti, se kans tekee hitaasti). Pisteitä muutaman liikevirheen saattelemana 79 pojoa. Ärsyttää. Ei koira, vaan minä. Ohjastaja, jonka hermorakenne ei vaan kestä :( “Kisoja vaan lisää” kuuluu monesta suunnasta, mutta kun minusta tuntuu, että oma oleminen kisoissa vain pahenee, enkä saa sitä lukkoa auki, vaikka kuinka yritän. Suljen vaan kaiken ympäriltä, kun olen suorittamasta tottista, myös koiran. Olen itse jännittynyt, jolloin koira arpoo esim. jäävissä ja tekee hiiiitaiiiitaaa asentoja. Olen koittanut pähkäillä, mistä jännitys kumpuaa. Onko se vieraat ihmiset vai mikä? Ja nyt seuraavien kisojen lähestyessä tuntuu, että saan tilan aikaiseksi treeneihinkin, vaikkei tokikaan niin voimakkaana. En osaa suunnitella treenejä, menen vain ja sähellän jotain kisanomaista kuitenkaan puuttumatta hitauksiin tai muuhunkaan. Kisatottis tullaan suorittamaan kaiken huipuksi meidän nykyisellä treenikentällä. Ihan kivaa joo, mutta haluaisin saada sen olotilan poies. Normaalisti kisojen alla olen pystynyt kuitenkin treeneissä olemaan normaali. Mutta nyt jotenkin hukkaan tatsin heti kun saavutaan pelipaikalle. Että semmosta. Lisäksi on jotenkin “hanskat tiskissä” -olo, koska odotan Nijin juoksuja.

Maastot sen sijaan on menneet kohtuu kivasti. Jäljellä kulmat tuottaa jonkinlaista “ongelmaa”. Enemmän ohjaajalle kuin koiralle, joka kyllä selvittää ne, mutta ohjastajan mielestä turhan suurpiirteisesti. Keppien ilmaisussa on ollut ongelmaa heti maastokauden toisella jäljellä -> löysi yhden kuudesta, mutta “puolustukseksi” sanottakoon, että maasto oli aivan liian haasteellinen näin alkuun, sillä alue oli täynnä peurojen jälkiä ja makuita. Niji teki kovasti töitä pysyäkseen jäljellä, mutta kepit jäi matkalle. Ei kait siinä. Kamalan ärsyttävä takaisku vaan minulle, koska olen omasta mielestäni koiraa parempi jäljestäjä muutenkin ;p Luottamus siis uupuu ja huomasin kisoissakin taas olettavani jäljen kulkusuuntaa hukkakulmassa. Jälkeenpäin mietinkin, hukkasiko koira todellisuudessa jälkeä vai ohjasinko minä sitä väärään suuntaan? Epäonnistumisia ei enää kiitos jälkikisojen jälkiosuuteen ainakaan ohjaajan aiheuttamana, kiitos!

Raikulin kanssa ollaan tehty juttuja hyvin laiskasti. Jokunen peltojälki, jotka ovat tosin olleet varsin mallikkaita ja pienesti tottista. Raikun ensimmäiset juoksut ovat jo takana päin ja heti perään neidillä tärähti vuosi eloa mittariin! :) Raiku on yllättäen edelleen varsin kakara, joka suhtautuu elämään omalla kohelolla elämänasenteellaan :) Mörköilyä on pienesti pinnassa, muttei todella missään isossa mittakaavassa. Varsin helppo on Raikulin kanssa liikkua paikoissa. Ohituksissa olen ottanut tiukemman linjan ja käskytän koiran sivulle kulkemaan, jolloin sillekin on helpompaa suhtautua ohituksiin, kun tietää, mitä silloin pitää tehdä. Jonkinlaista orastavaa “minä sanon tuolle” -ajatusta on ollut, joten ajattelin asian olevan tällä systeemillä helpommin hallinnassa. Raiku on onneksi kivan ohjaajapehmeä ja uskoo varsin pienestä. Luopuu asioista kivasti kiellosta ja on muutenkin hirveän “nöyrä” koira.

Kevät sujahti ohi kyllä niin nopsaan, ettei sitä edes kunnolla hoksannut. Oman elämän saralla kamppailen ajatustasolla koulun ja työelämän välillä. Oikeastaan pistin pari työhakemusta menemään ja olen kahden vaiheilla, stoppaanko opiskelut, jos töitä napsahtaa. Tällä hetkellä ei kamalasti tuet lohduta, eikä sellaista työtä ole löytynyt, jossa onnistuisi lähiviikoille osallistuminen ja syksyllä menisi kuitenkin harjoitteluissa, jolloin minun ei ole käytännössä mahdollista tehdä töitä. Toki jotain lauantaipainotteista, illat ei koirien takia houkuta. Ammatti kun kuitenkin on jo alla, eikä työllistyminen klinikkaeläintenhoitajana ole sen helpompaa, ajattelin töihin yrittää, josko joltain suunnalta nappaisi. Luokkakavereita kuunnellessa, aika monella on vakityö tai muuten pitkäkestoinen työsuhde takana, niin harjoittelun rahoitus ei ole niin ongelma. Jos olisin ollut fiksu, olisin jäänyt alkujaan työttömäksi työnhakijaksi, jolloin päiväraha juoksisi. Mutta, aina ei jaksa leikata ;p

Haaveissa olisi, että JOS töitä saisin, muuttaisin isompaan asuntoon, jolloin saisin kissat vihdoista viimein tänne. Haaveilen myös paremmasta autosta, koska Ihku-Golffia en edes jaksa yrittää enää katsastuksesta läpi. Jääkööt tämä kesä siis Golhfin viimeiseksi - ainakin minun osalta.

Katsotaan, mihin kelkka kääntyy kesän mittaan. Ikävä Murhe Mursu on nimittäin poikennut vaihteeksi kylään, mutta ehkä se kaikkoaa, kunhan vaan jaksaa pää pystyssä etiäpäin. Koirien osalta tulossa ei ole jälkikisojen jälkeen mitään erityistä. Raikulle harkitsen BH-koetta syksyksi, mutta sinne on toki aikaa :)

Kategoria: Kuulumisia Heta