Raiku: Tottis & jäljet

KESKIVIIKKO
Tottis
Äijänkivenkentällä paikallaolo häiriössä (toinen koira teki eteenmenoja). Raiku otti selkeästi häiriötä toisesta koirasta tämän juostessa palkan perään ja singotessa eteenmenoon. Paikkamakuuta ollaan treenattu luvattoman vähän, joten pitää muistaa jatkossa ottaa mukaan reeniohjelmistoon ja nimenomaan häiriössä. Pienenä huomiona seuruutin n. 10 metriä koiraa seuruupaikalle tehden kaarroksen oikeaan kääntääkseni koiran oikeaan suuntaan. Tämä pätkä meni tosi hyvin! :)
Lopuksi pari pidempää (n. 20-30 askelta) fiilisseuraamispätkää. Tein molemmat pätkät perusasennosta, toisella kertaa ennakoi lähtöä ja hutiloi perusasentoa. Muutoin tosi kivat fiilariseuruut. Onhan sen tyyli, vähän, noh.. Sakemannimainen?? :DD Koira kuulema seuraa banaanisti. Jee… ;D
Jälki nro. 4
Serpentiini, n. 250 askelta, joka askel namitettu, pieni tuulenvire takaviistosta (tuuli pyöri jonkin verran pellon saarekkeesta johtuen)
Tällä kertaa kaarteet sujuivat juuri niin kuin kuuluukin :) Ei tarkasteluja, vaan varmaa etenemistä. Suorilla pätkillä tuuli hieman vaikutti jokusen askeleen kohdalla. Lisäksi jäljellä kulki tänään mukana tuttu ihminen häiriköiden koiraa potkimalla maata ja taputtamalla käsiä koiran vierellä. Ekaan häiriköintiin Rai reakoi arpomalla hetken seuraavaa askelta, muttei nostanut päätään tai lopettanut hommia. Yhden askeleen sekoilun jälkeen (etsi siis väärältä puolelta, pysyi koko ajan jäljen päällä) ei reakoinut häiriöihin.
Hyvä saada joku välillä katsomaan jäljestämistä, koska olen taas onnistunut liinalla tukemaan koiraa liikaa. Nyt toivonmukaan sain omia todella huomaamattomia apuja poies. Lisäksi FH-kisoja ajatellen saatiin hyviä vinkkejä käytännön tasolla :)
Huomenna tämän jälkirutistuksen vika jälki: Suora maantien viereen. Seuraavan kuurin tarkoitus häiriö (ts. valtatien viereen ja kaupan pihalle/keskustaan jälkeilemään).
Muita tulevia kuureja:
- Kulmat
- Erilaiset alustat (asfaltti, hiekka, nurmi, metsä) ja vaihdokset
- Namittomuus
Esineilmaisuja (esineellä maahan) olen harjoitellut erikseen tunnarikapulalla. Kattotaan, milloin sekoitetaan esineet jäljelle. Tärkeää olisi saada jäljestystekniikka kuosiin. Pitää koittaa muistaa hommata jostain lisää jälkiesineitä.

TORSTAI
Tottista Äijänkiven kentällä. Otatin tällä kertaa videolle Raikun töttöilyä ja juu, onhan tuo sen seuraaminen hieman karua ajatellen tokojuttuja ;) Eli juu, tekniikkapiiperrystä mukaan enemmän.
Tehtiin siis kolme seuraamispätkää (näkyy videolla), hieman pidempää suoraa. Kuvautin sen vähän joka suunnasta. Häiriötä Raiku otti kameramiehestä, joka oli tuttu ihminen ja naurahti jotain koiralle meidän mennessä ohitse. Huomautin koiraa ihan vain ärähtämällä ja hyvin korjasi takaisin. En tässä vaiheessa viitsi isommin puuttua asiaan, tehdään häiriösimputusta sitten kun osataan vähän paremmin ;)
Tein lisäksi liikkeestä maahanmenon + luoksetulon ilman eteenmenoa. Enkä voi olla tyytyväisempi maahanmenon nopeuteen! Se vaan on Raikun mielestä “the juttu”. Koira jäi todella kivassa vireessä makuulle videosta katsottaessa ja malttoi hyvin paikoillaan ennen kuin käsky luo tuli.
Perusasennoissa huomasin treenien kesken videota katsastaessa koiran menevän inan vinoon. Siispä teetätin jokusen perusasennon, jotka yksittäisenä treeninä sujuivat hyvin.
Loppuun eteenmeno näkyvälle palkalle. Tässä ei onkelmaa (yllätys).
Toisen koirakon tottistellessa tein Raikulle paikkamakuun. Nyt otin etäisyyttä kisamatkan (pk) verran ja koira jäi huomattavasti levollisemmin. Seuraili pallon lentämisiä ja reakoi terästäytymällä “tänne”-käskyyn. Vaihtoi loppupuolella asennon lonkalle, jonka kävin korjaamassa. Näitä pitää ehdottomasti tehdä treenien yhteydessä useammin! Sivulla maahanmeno kunnossa, vapautin palatessani koiran luo “yllätyksenä” pallolle.
Jälki nro. 5
Jahans. Suora ja tien viereen. Juu. Tienviereen kyllä, mutten malttanut olla tekemättä kaarteita sisältävää jälkeä ;p Askelia en laskenut lainkaan, unohdin siinä miettiessäni namituksia. Eli namittomiakin pätkiä jälki sisälsi.
Arvioidut askeleet ~400 (suora n. 40 askelta, kaarre vasempaan, suora n. 100 askelta, kaarre oikeaan, suora n. 80 askelta, kaarre oikeaan, suora n. 150 askelta). Eka suora + kaarre namitettu, tokalla suoralla pari pätkää namitonta (2-8 askelta), seuraavassa kaarteessa keskellä kaarretta 3 tyhjää, seuraava suora puoliväliin namitettu, ennen kaarretta namitonta, kaarre oikeaan namitettu loppuosaa lukuunottamatta, seuraavalla suoralla n. 80% nameja (2-9 askelta tyhjiä n. 4 pätkää). Alusta niitetty pelto, välillä hieman pidempää heinää (yli puolen säären), kostea sateen jäljiltä (loppujäljestä satoi vettä).
Tällä kertaa jäljelle oli autolta useampi sata metriä ja tämä kuljetusmatka oli haasteellista. Annoin koiran jäljestellä / touhuilla / käydä tarpeillaan alkumatkasta, mutta jälki-intoinen koira kulki suurimmalti osalti nokka meno ja paluujäljissäni. Muutamia kymmeniä metrejä ennen jäljen aloitusta otin koiran kireämmälle liinalle estäen nokan laskeutumisen maahan. Tämä on tapana aina jäljelle mentäessä. 20 metriä ennen jälkeä laitoin eilisen neuvon pohjalta liinan koiran jalkojen välistä (siellä se on aina, mutta nyt tein tämän liikkeen aiemmin) ja pidin sekä liinan että kaulapannan samassa kädessä lähestyen paalua. Noin 10 metriä ennen paalua päästin koiran laskemaan nokkansa ja ottamaan hajun. Paalulla aiempaa selkeämpi lähetys (olen antanut tähän mennessä koiran lähteä jäljestämään itse) käskyn kautta.
Paalulle koira rauhoittuu todella hyvin, joten se ok. Eka suora ja kaarre ok. Toisella suoralla koira vetäisi jotain nokkaansa (oletan, että joko lihapullan pala taikka sitten vettä) ja ryysti jäljestäessään hetken matkaa. Tällöin jäljestys toki oli hapuilevampaa, joten pysäytin koiran hetkeksi rauhoittumaan. Pahimman ryystämisen mentyä ohitse laskin halukkaan koiran uudestaan matkaan. Hetken päästä uusi ryyskäyshetki. Taas jatkettiin ja ryystäminen onneksi jäi. Ryystämisestä johtuen tämä suora oli selkeästi hapuilevampaa kuin Raikun normijäljestys, mutta koska motivaatio ja yritys oli kohdillaan, en huolestu aiheesta. Pysyi jäljellä ja etsi askelia selkeästi menettäen rytmin. En edes muista, missä kohtaa oli namitettu ja missä ei, kun keskityin koiran ryystämisen tsekkailuun ja rauhoittamiseen.
Raiku ei siis vedä jäljestäessään, vaan keskittyy todella hyvin askeliin. Minun on oikeastaan pidettävä tuntumaa yllä, löysään koiran ruokaillessa. Eli pannastakaan ryystäminen ei voinut johtua. Tämmöistä sattuu, joten toisaalta oli hyvä testi sekä koiralle, että minulle. Ryystäilyjen jälkeen homma jatkui taas normaalisti. Seuraava kulma meni todella hyvin, tsekkasi namittomat askeleet, nyt huomattavasti nopeammin kuin toissapäivän jäljellä testatulla pätkällä. Seuraava suora ok, sama homma pidemmällä namittomalla pätkällä, koira tsekkasi askeleet nopeasti. Seuraava kaarre ok, samoin vika suora. Tässä tyhjillä meno rauhallisempaa. Vika suora oli siis aivan maantienvieressä.
Nyt jää jälki hetkeksi muhimaan, ensiviikolla tarkoitus keskittyä namitettuihin suoriin häiriöissä :) Enkä voi olla liiaksi ylpeä Lotkonpoikasesta <3 Se vaan on aika päheä jälkieläin ja minun pitäisi malttaa etenemisen kanssa ;p
Ps. Tottisvideo täällä. Seuruu on kaameeta, mutta fiilis korvaa puuttuvan tekniikan, eikö ;D Ja koska en omista yhtään ehjää treeniliiviä, joudun leikkimään kamelia pallon kanssa ;p





Jätä vastaus