Tokohajatelmia

Eilen tehtiin Raikulle kisanomaisesti seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahanmeno sekä estehyppy. Tehtiin alkajaisiksi myös kehätarkki, jota pitää tehdä selkeästi enemmän. Raikusta on hieman ällöä, kun ihmiset koskee takapäähän, joten harjoitusta vaan lisää :)

Seuraamista pitäisi vain uskaltaa tehdä pidempiä pätkiä. Vasemmalle käännöksissä ennakoi täykkäriä ja jää sekunniksi jälkeen, mutta korjaa hyvin. Ekassa pysähdyksessä Raiku jäi taakse, mikä on uutta. Kaavio oli L edestakaisin, eka käännös vasempaan ja takaisin palatessa vielä täykkäri ja kaksi pysähdystä ennen loppua. Huomasin itse ennakoivani liikkeen loppua ekaan pysähtymiseen, josta johtuen seuraava muutaman askeleen pätkä hieman kärsi kontaktin tippumisella. Muutenkin huomasin pienesti panikoivani ja miettiväni koko ajan koiraa, vaikka pitäisi vaan antaa mennä. Raiku kyllä osaa :)

Luoksetulossa kaikki ok. Liikkeestä maahanmenossa ennakoi liikkurin käsky-käskyyn, joten tehtiin muutama liikkurin käsky + nami maahan juttu ennen ylösnousua. Liikkeestä maahanmeno on ehdottomasti Raikun bravuuri :o)

Estehypyssä sitten reakoi valmis-käskyyn sinkoamalla esteelle. Huomautin topakasti ja otettiin uudestaan. Nyt hyppy-käsky teki hankaluuksia, sillä koira nyki käskyn jälkeen. Teki kuitenkin kokonaisen liikkeen hienosti. Lopuksi kaksi aloitusta hyppyyn saakka, josta koiralle palkka. Äkkiä Raiku sisäisti valmis-käskyn kuuluvan juttuun ja reakoi siihen vain parantamalla kontaktia. Seisominen esteen takana on vielä toisinaan haparoivaa ja saattaa liikahtaa, kun palaan. Nyt teki kuitenkin kokonaisuudessaan hyvän liikkeen :)

Huomaa, että nämä kisanomaiset treenit ovat ennenkaikkea itselle paikallaan. Kipsaannun jotenkin kummallisesti, vaikken läheskään yhtä paljoa kuin kisoissa. Huomaan kuitenkin orastavaa koiran kyyläystä, varmistelua ja jähmeyttä, joten ehkä niitä saa vähemmälle näillä treeneillä. Rutiinit pitää ehdottomasti miettiä huolella Raikun kanssa. Nyt esimerkiksi pitkät siirtymiset tuotti itselle päänvaivaa, kun en ollut sellaisiin varautunut. Hyvä treeni kaikin puolin. Kisavalmiuteen ei ole pitkä matka, mutta on vielä paljon tehtävääkin :) Pitäisi vain uskaltaa tehdä pidempiä treenejä ja rakentaa kisasuoritusta läjään hiljalleen.

3 Responses to “Tokohajatelmia”

  1. Olipa kivaa lukea tokopostauksesta.. Hirrrrvee hinku päästä treenaamaan! :D Vielä kuitenkin pitää jaksaa odottaa 9päivää.. Sitten pääsee tekemään pk-juttujakin, joita opittiin Minnalta. :P

  2. Treeni-innostus on ihme ja kyllä täälläkin vaan nousemaan päin :D

    Jokos teillä on pk-kisat kiikarissa? :)

  3. Joo… =X

    Katotaan ny saadaanko paikka……

Jätä vastaus

Why ask?