Olen useamman viikon, tai oikeastaan voidaan varmaan puhua kuukausista, pähkäillyt itseni kanssa monenlaisien aiheiden kanssa liittyen koiriin. Lähinnä olen koittanut ratkaista itselleni johtajuus-mysteeriä ja nyt tuntuu jonkinlainen selvyys löytyneen. Minä en näe johtajuutta sellaisen johtajuutena, jona sitä koirien maailmassa pidetään. Ylipäätään en näe johtajuutta koiralaumoissakaan. Näen joukon koiria, joista jokainen hoitaa laumassa tehtävänsä ominaisuuksiensa mukaan. Jokaisella on oikeus puolustaa luuta, ruokaa tai lelua, jos joku uhkaa. Kenelläkään ei ole sen enempää oikeutta mennä ottamaan toiselta tuosta noin vain. Mikäli joku koirayksilö haluaa jotain oikein kovasti (olkoot vaikka ruoka), se taistelee siitä, mutta jos resurssi ei kiinnosta sillä hetkellä, se jätetään rauhaan. Koirat välttävät konflikteja keskenään, joka on osa omaa selviytymistä. Koirat eivät jaa asioita, joten ne eivät minun mielestä muutoinkaan ajattele omaa etuaan pidemmälle. Jos johtajuus olisi, niiden täytyisi tietää muiden koirien sisäiset motivaatiot. Minusta johtajuus on tavallaan ihmisten kehittelemä turha resurssi. Tähän johtajuusaiheeseen en sen enempää paneudu, mutta tässä on jonkinlainen hajatelma siitä, miten asiat näen.

Se, mitä halusin tähän purkaa, liittyy Nepoon ja kaikkiin niihin virheisiin, joita sen kanssa on elämän aikana tultu tehtyä - joistain asioista on opittu jotain, toisista ei mitään. Nyt kun olen saanut perimmäisen syyn ongelmiin ratkottua itselleni, osaan lähestyä asiaa aivan eritavalla. Ongelmat ovat olleet jonkinlaisessa kuosissa, mutta molemminpuolinen luottamus puuttuu. Koirahan käyttäytyy aina koiran tavoin, mutta minä särjen jatkuvasti koiran luottamuksen minuun toimimalla koiran silmissä epäloogisesti. Minusta luottamuksen avainsanana on mustavalkoisuus, jota en ole sitten millään voinut käsittää missään vaiheessa tarpeeksi hyvin. Nijin kanssa asiat eivät ole niin nöpönnuukia, mutta Nepo on asia erikseen.

Nepo on hirveän kiintynyt minuun ja voin kuvitella olevani sille tärkeä resurssi, jota se kokee tarpeelliseksi suojella. Luultavasti perimmäinen syy löytyy sen omasta navasta ja sehän voi olla vaikka se, että ruokin sen. Ruoka kun on yleensäkin Nepolle henki ja elämä. Jokainen ateria on viimeinen -periaatteella mennään. Ja yllättävää, räyhääminen/kierrokset vahvistuvat joka kerta, kun vastaantuleva koira palkaksi häipyy horisonttiin, ts. koira saa haluamansa eli toisen koiran pois. Toiminta vahvistuu vahvistumistaan ja lopulta siitä tulee tavallaan “automaatio”. Puolustushalu on sisäsyntyinen ominaisuus, joka on toisilla voimakkaampi kuin toisilla. Esimerkiksi Niji lukeutuu niihin koiriin, joilla sitä ei oikeasti ole nimeksikään - ainoastaan ruokakuppia ja luuta pitää puolustaa ja niitäkin vain silloin tällöin kissalta sekä toisilta koirilta. Vaikka Nepo kokeekin minut resurssikseen, ei se ole moneen vuoteen näpsinyt ihmisiä minun luokse tulemisesta. Mutta odotapa, jos rupeat koiralle tunkemaan nameja syötäväksi, on takuuvarmaa, että koira ei hyväksy kyseistä ihmistä. Jättää kyllä rauhaan, muttei halua tämän lähestyvän itseään - kokee sen uhaksi. Kun puhutaan koiran herkkyydestä käyttäytyä aggressiivisesti tilanteissa, jossa sitä itseään uhataan, puhutaan terävyydestä. Ja Nepohan on terävä. Kierrosten nostattamisongelma on minun oman pohdinnan mukaan terävyydestä, puolustushalusta, vilkkaudesta sekä heikosta hermorakenteesta kumpuava asia. Mutta, en vähättele omaa osaani tämän sopan rakentamisesta - en todellakaan, koska koen olevani sopan ydin. Helppohan tästä on puhua johtajuusongelmana, mutten näe sitä sellaisena. Kun lakkasin ajattelematta asiaa johtajuusnäkökulmista, myös stressi koiran suhteen hävisi kuin tuhka tuuleen. Olen ajatellut liikaa asiaa mystisen johtajuuden puitteissa, enkä ole löytänyt loogista selitystä kaikelle. Iso solmu aukesi, kun tajusin homman ytimen. Joku viisaampi olisi ratkaissut ongelman nopeammin ja jonkun taas ei tarvitse ajatella asioille loogisia selityksiä, vaan voi vain toimia ja homma pelaa. Minulle kaikessa pitää olla joku logiikka ja koska johtajuusteoriat eivät sitä ole minulle tarjonneet, kaivoin sen esille jotain muuta kautta. Tunnen itseni hyvin pökkelöksi.

Mutta mitä se luottamus itsessään on? Minusta se on sitä, että voi luottaa jonkun ihmisen toimintaan sekä tekoihin. Koiran näkökulmasta ajateltuna kaiken täytyy olla mustavalkoista. Ajatellaan vaikka normaali lenkkitilanne. Toinen koira tulee vastaan ja oma rupeaa räyhäämään. Sinä toimit milloin mitenkin: Välillä annat asian olla, välillä nypytät hihnasta, toisinaan nappaat koiran korvaan kiinni, joskus komennat suullisesti ja milloin mitäkin. Kaiken tämän lisäksi vahvistat koiran silmissä satunnaisia toimintoja. Hihnasta nypyttäminenhän on positiivinen rankaisu (jotain ikävää lisätään) ja sitä täytyy aina seurata negatiivinen vahviste (jotain ikävää otetaan pois), jotta se toimii. Se, milloin nypytys lopetetaan (negatiivinen vahviste) täytyy ajoittaa joka ikinen kerta samaan toimintaan, olkoot se sitten sitä, että koira ottaa kontaktin sinuun. Se ei voi loppua silloin kun koira räyhää (koira ei opi luonnollisesti tästä mitään, korkeintaan räyhääminen vahvistuu, koska epämiellyttävä asia hävisi silloin), puree, murisee, menee maahan tai kävelee eteenpäin. Jos koiralla on paljon tällaisia epäjohdonmukaisuuksia takana, kokee se hyvin herkästi tarvetta myös suojella itseään. Tällä tavoin mennään ja pilataan luottamus koiraan. Jos koira voi luottaa siihen, että nypytys loppuu aina tasan siihen, kun ottaa kontaktin ihmiseen, rupeaa koira tarjoamaan sitä hyvin nopeasti = toiminta vahvistuu. Siinä vaiheessa, kun koira ei voi luottaa (se ei tiedä, mitä pitää tehdä, jotta ikävä asia lakkaa olemasta), se valitsee mielestään parhaimman tavan saada asia loppumaan. Meidän kohdalla se on hyvin usein minun näykkiminen, koska sitä olen sille eniten vahvistanut pennusta pitäen. Tosin se on vähentynyt onneksi huimasti, kun keksin tarjota koiralle toisen tavan toimia koirien seurassa = seurata/olla kontaktissa. Luottamus on siis pähkinänkuoressa sitä, että koira voi luottaa ihmisen toimintaan ja löytää aina saman kaavan toimia. Olkoon pakote millainen tahansa, mutta sen tulee aina loppua juuri silloin kun koira tarjoaa ihmisen mielestä oikeaa tapaa toimia. Jos koira on epävarma tilanteesta, toimii se siten kuinka parhaimmaksi näkee. Tässä minusta ratkaisee myös se koiran luonne, kuinka herkästi esimerkiksi pureminen on listalla, kun on koiran mielestä omasta hengestä kyse. Koira ei koskaan komenna, vaan käyttää aina sitä ratkaisua, jota sille on vahvistettu.

Tässä jotain pähkäiltyä vaihteeksi. En tiedä, pysyikö puoletkaan porukasta kärryillä, mutta ainakin itse olen kovin helpottunut, kun löysin sen minusta oikeanlaisen selityksen Nepon toiminnalle. Eipä voi sanoa, että minut olisi jotenkin järjellä pilattu, mutta onneksi kuitenkin olen utelias tietämään ja selvittämään :) Nepo saapuu huomenna tänne kämpille, joten senkin takia olen suunnitellut itselleni sotasuunnitelman asioiden suhteen - eihän se ole sen kummempaa kuin olla asioiden suhteen mustavalkoinen, mutta jotenkin tämä on pitänyt vääntää rautalangasta. Toivottavasti saan koiran luottamuksen ja epävarmuudesta johtuvat murinat sekä näykkimiset totaalisesti pois päiväjärjestyksestä. Tuntuu oikeasti siltä, että vasta nyt alan ymmärtämään, mitä koirien päässä liikkuu. Loppupiristykseksi Nepon viisivuotissynttärikuvat, jotka olen kokonaan unohtanut tänne laittaa! :D

 

Se ensimmäinen ja samalla myös rakkain - Elämäni Koira

Kategoria: Koiruuksia Heta