Paluu arkeen

Vihdoin ja viimein alkaa meillä paluu arkeen ihan kunnolla (toivottavasti ainakin) ;) Matkasin tänään Sotkamoon hoitamaan paperiasioita ja näyttäisi siltä, että ensiviikolla olen jo töissä. Harapaikalla tosin, mutta on sekin tietenkin tyhjää parempaa. Niji saa totutella jälleen yksinolon saloihin Koukkiksen kanssa. Kissalle tosin homma ei ole ongelma. Nijiltä odotan pientä protestointia, mutta siihen on varauduttu :) Viikonlopun vietän kaverin luona Ylivieskassa ja käyn mahdollisesti moikkaamassa isovanhempia. Niji ei valitettavasti reissuun pääse, enkä siten viitsinyt vaivata Kannuksessa majailevia kavereita :) Mielellään keväämmällä tulen jonkun (tai joidenkin) riesaksi Nijin kanssa vaikka hieman pidemmäksikin aikaa riippuen työkuvioista.

Kotisivuilmoitusta sen verran, että ne alkaa tällä kertaa oikeasti heräilemään! :D Ulkoasu on valmis. Enää pitää lisätä tekstit ja kuvat. Sivusto hieman laajenee, sillä teen erikseen taidenurkkauksen (jos kehtaan…), jonne tulee sitten tuherruksia ja mahdollisesti sarjakuvaa esille :) Tarkoitus on saada inspiraatiota lisää ja uppoutua enemmän piirtämisen maailmaan. Toivottavasti rakas harrastus virkoaa lopullisesti. Kovasti ainakin kaipaan niitä aikoja, jolloin kynä oli lähes 24/7 kädessä :D

Jätä vastaus