Saisiko olla yöpalaa?

Aika vierähtää melkoisen siivillä, kun erehtyy istuutumaan piirrustuksien ääreen :D Kumma, että piirtäminen vain nykäisee mukaan. Ei siinä paljon kelloa ehdi vilkuilla. Tämä on toinen ilta jo peräkkäin, kun näin tapahtuu. Alkaa vaikuttamaan siltä, että “vanhat hyvät ajat” alkavat palaamaan tuhertelun suhteen. Oikeastaan koko kolme tuntia vierähti yhden sarjissivun tussaamisen sekä johdannon setvimisen kanssa. Juonta piti myös vähän katsastaa ja saada sulavammaksi (jatkossa pitää kyllä merkitä kaikki päähän tulleet ideat heti ylös, koska nyt suurin osa juonen yksityiskohdista oli kadonnut jonnekin… Iida oli oikeassa tämän suhteen ;D ).

Eilen piirsin yhden sivun (woo!) ja minua ärsytti aika moni asia. Tänään ärsytti vähemmän. Tussauksen jälkeen sivu näytti suhteellisen hyvälle. Muutama juttu edelleen häiritsee, mutta ei se niin olennaista ole tarinan kannalta ;D Piirtäjää itseään vain häiritsee, kun ei saa piirreltyä viivoja siten, miten näyttäisi luonnollisimmalta. Toisaalta, tietääpähän taas, että kehittymisen varaa on paljon! :)

Johdantoa ei tarvitsekaan muokata, vaikka aluksi sitä pelkäsin. Piirrosjälki on kehittynyt kyllä paljon (toivottavasti parempaan suuntaan) kyseisistä sarjissivuista.. Kolme on piirretty puhtaiksi ja loput on vielä luonnosasteella. Siinä olisi sitten projektia lähteä laittamaan loput sivut kuntoon. Ainoastaan johdannon “raskaus” hieman ärsyttää, mutta koitan siistiä sitä hieman vähentämällä turhia puhekuplia ja tiivistämällä asioita. Jos/kun saan johdanto-osan tehdyksi ja mahdollisesti jonkinnäköisen kansikuvan (pitäähän sekin olla muodon vuoksi ;D ), voin harkita laittavani sivuja nettiin. Varoitan etukäteen, että tarina on kliseinen ja minun piirrustustaito ruosteessa, mutta olenpahan varoittanut ainakin ;)

Nyt tämä lähtee hetkeksi vielä pelaamaan Facebookiin PetSocietyyn Riin kanssa ja sitten nukkumaan! :) Lopuksi pikatuherrus Nijistä.

Jätä vastaus