Kielipusuja
Tuli viimein jotain päivitettävää tännekin! :) Kuulumisia raapustellaan välillä, ettei ihan jää treeni- ja piirrospainotteiseksi. Koitan laitella useammin kuulumispostauksia, mutta ei oikein tahdo olla kirjoiteltavaa :D Arki valuu omalla painollaan ja työt tuovat päiviin vähän turhankin paljon rutiineja, jotka päivästä toiseen jatkuvat. Onneksi on viikonloput olemassa rutiineja särkemään. Työ on tosin mukavaa ja pidän iltapäiväkerhossa olemisesta kovasti. Hieman toiminnallisempaa kuin aiemmin.
Nijin ja Koukkiksen yhteiselo kämpillä sujuu loistavasti ilman minkäännäköisiä ongelmia. Ovat kuin paita ja peppu. Mukavaa, että niistä on toisilleen seuraa :) Varsinaiset Äly ja Väläys. Huvittavaa, että kämpillä on matot joka ainoassa välissä rutussa tai siirtyneet paikoiltaan. Keittiönpöytäkin oli tehnyt kummallisen siirtymisen (ihan reilusti, ehkä n. 30cm). Eikä suinkaan siksi, että talossa on koira, vaan koska talossa on kissa! o.o
Se varsinainen uutinen, mistä piti kirjoittaa, on se, että Niji kävi eilen terppatarkeissa. Neidin silmät on puhtaat sekä luusto terve (kuvailtiin koko selkä, niska, olat sekä lonkat ja kyynärät). Toivottavasti lonkat ja kyynärät ovat Kennelliiton kierroksen jälkeen yhtä nätit kuin sinne lähtiessä :) Nyt pitää jännitellä loppujen sisarusten tutkimuksia.
Suoraan terveystarkastuksista tultiin kotikotiin Kuhmoon. Nepo oli innoissaan ja jälleennäkemisen riemu oli rajaton. Tapoja tuolla onneksi minua kohtaan oli ihmeen paljon, eikä rynninyt syliin, vaan nätisti jaloissa kiehnäsi. Varsinainen kissa. Ja pusujahan sitä piti jaella. On se vaan maailman ihanin belgi herra kaikesta huolimatta. Varsinainen mammanpoika ;D Kunhan pääsen eroon kerrostaloelämästä rivitaloon tms, niin koitan saada Nennen-miehen mukaani maailmalle :) On se kuitenkin ansainnut ennemmin tämän maalaiselämän kuin kerrostalossa asustelemisen. Aivan eri koira täällä kuin kaupungissa.
Tällaista turinointia tällä kertaa. Loppuun kuva Nispestä helmikuisilla hangilla :)

Ja onnistunut pikasuttu lyijärillä ;D
Onnea terveestä pikkubeegiläisestä! :)